Taannoisella Lontoon matkallani huomasin tekeväni paitsi
fyysistä matkaa erilaisia liikennevälineitä käyttäen, myös henkistä matkaa
omaan itseeni. Kävellessäni tuon suuren, elämää sykkivän kaupungin katuja
tunsin palaavani ajassa taaksepäin ja näkeväni ympäröivän maailman jotenkin
värikkäämpänä, todellisempana ja täydellisempänä kuin pitkään aikaan. Oliko
taivas sinisempi? Näinkö puiden lehvistössä hypähtelevät linnut tarkemmin?
Leijailiko kahvin tuoksu nenääni erityisen aromikkaana? Olivatko kaikki astini terävöityneet?
Kun matkustaa tarpeeksi kauas, toiseen kulttuuriin, on vapaa
olemaan utelias. Utelias ympäröivän maailman suhteen ja utelias myös sen
suhteen, miten itse reagoi uuteen ympäristöön. Matkalla ollessani havahduin
tietoisesti miettimään sitä, mitä minä itse, juuri sillä hetkellä ja juuri
siinä paikassa haluan tehdä. Mikä minua kiinnostaa? Mikä saa minut hyvälle
tuulelle? Mikä virkistää? Ei itsekkäällä, itsekeskeisellä tavalla vaan toisella
tapaa, herkästi itseäni havainnoiden ja kuunnellen.
Junamatka Cambridgeen ja kävely yliopistoalueella tuotti
minulle suurta mielihyvää. Hiekkakäytävä jalkojeni alla, aluetta ympäröivät
vanhat, jyhkeät rakennukset, soutuveneiden rauhallinen keinunta viheraluetta
halkovalla kapealla joella ja sen takana laitumella käyskentelevät lehmät vaivuttivat
mieleni rauhaisaan lepotilaan. Viehätyin kapean kujasen varrelta löytämästäni
pienestä kirjakaupasta, joka oli pullollaan vanhoja kirjoja ja jossa leijaili
kodikas kirjapöly.
Hyvältä tuntui myös kiireetön istuskelu erilaisissa
kahviloissa ja käynti paikallisella bluesklubilla, elävän musiikin juurilla. Keskustelu
vieraalla kielellä sujui vaivattomasti ja luonnollisesti musiikkia itseensä imevien, eri kulttuureista
olevien kanssakuulijoiden kesken ja pienen klubin kiihkeä tunnelma tarttui ja
lumosi.
Matkan koomiset ja hauskat sattumukset synnyttivät paljon
iloa ja naurua. Virkistyin naurun täyttämistä hetkistä ja hyvistä
keskusteluista – hitaista, syvällisistä, hauskoista - matkaseuranani olleen tyttäreni kanssa.
Tämä matka oli minulle tärkeä. Se sai minut muistamaan,
miten yksinkertaisista, selkeistä ja pelkistetyistä asioista onni rakentuu. Ja
miten tärkeää on viettää aikaa itsensä kanssa; päästää irti koneista ja
laitteista, olla kerrankin tavoittamattomissa ja aikataulujen ulkopuolella. Tein
itselleni lupauksen. Teen tällaisia
matkoja myös arkeni keskellä. Teen treffit itseni kanssa, menen
taidenäyttelyyn, luen kirjaa kahvilassa, samoilen metsässä ja puhun puiden
kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti