Kirjaspurgu Helsingin Kirjamessuilla - - - text by Juho

Perjantai 27.10.17

Junalla Nurmeksesta Helsinkiin. Lähtiessä syksyinen auringonpaiste ja perillä aavistus lunta ja talven tuntua. Asemalta suoraan hotelliin ja koisaamaan.

Lauantai 28.10.17

Herätys 8:00, ylös sängystä 8:30. Pienellä kiireellä ulkoinen habitus kuosiin ja samalla          vauhdilla aamiaiselle. Talvinen sää on äkisti kääntynyt Kaurismäkeläiseen harmauteen ja    sateeseen.  Raitiovaunulla pääsi kätevästi suoraan Messukeskuksen eteen ja linjan 9 vaunu tyhjenikin aikalailla täysin. Eipä siinä, lössin mukana sisään vain.

Tunnin verran kiertelyä ja katselua järkyttävässä ihmisvilinässä. Ekana must see kohteena oli kirjan Varjo Suomen yllä- Stalinin salaiset kansiot tekijöiden haastattelu. Paljon mielenkiintoisia ja ennen kuulumattomia faktoja Neuvostoliiton todellisista aikeista Suomea kohtaan. Esim: Talvisodan alla Neuvostoliitto havitteli Hankoa tukikohdakseeen, mutta tajutessaan sen olevan liian pieni tarpeisiinsa laadittiin suunnitelmia laajennuksista Saloon saakka.

Tähän väliin norkoilua pitkin ja poikin. Satuinpa sitten notkumaan Tammen (kustantamo) pisteen liepeillä. Muistuttivat messuväkeä kuulutuksella, että tämänvuotisten messujen ehdoton huipputapaus Dan Brownin lukijatapaaminen alkaisi klo 14:00 salissa 101. Tapaamiseen oli paikkoja 1200, jotka kaikki olivat varattuja aikoja sitten. Kuuluttivat siihen samaan, että noutamattomia VIP passeja tapaamiseen olisi jaossa heidän osastoltaan.   Kaksi askelta, kädenojennus ja fläp! Sisäänpääsy oli räpylässä. Tuurilla ne laivatkin seilaa.

Edellämainittua hetkeä odotellessa jäin kuuntelemaan kun Tarja Halonen tenttasi Tuomas Kyröä kirjasta Mielensäpahoittajan Suomi. Huumorin sävyttämää,mutta tiukkaa asiaa siitä kuinka maailma on yhä pienempi ja kuitenkin sirpaleisempi. Ja myöskin pysyvien arvojen, joita Mielensäpahoittaja jääräpäisesti edustaa katoamisesta.

Polte nousee. Siirtyminen kohti Dan Brownin luentoa. Joo, sali 101 siis,mutta pirunkos          kautta sinne pääsee? Aulassa jaetun messuinfon karttakaan ei oikein auennut. Nousu takaisin     aulaan etsimään lisävalaistusta. Sielläpä vaelsikin porukkaa passien kanssa tasan yhteen suuntaan,joten joukon jatkoksi vain.

Sali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä kirjailijan astuessa lavalle. Brown aloitti mainitsemalla ensimmäisen oppimansa suomen kielen sanan: Korvapuusti. Niiden makukin oli kuulemma ollut paikallaan. Juttua tuli pilke silmäkulmassa lapsuusmuistoista lähtien. Mukana olivat vanhempien autojen rekisterikilvetkin. Uskovaisen äidin kilven teksti: Kyrie (kreik. κύριος, kyrios, herra). Matemaatikko isän kilpi: Metric. Vakavampana aiheena olivat tuoreen Alku- kirjan aiheet uskonto,tiede ja elämän perimmäiset kysymykset syntymästä ja kuolemasta. Ja mahtuvatko tiede ja Jumala enää tähän maailmaan yhtäaikaa?  Puhetta riitti myös aiempien kirjojen elokuvasovituksista ja Hollywood tähtien kanssa pyörimisestä. Muutamat onnekkaat saivat myös esittää kysymyksiään maailmantähdelle.

  

Loppuun vapaasti Brownia lainaten. ”Lukekaa kirjoja ihmiset. Paras tapa ylittää rajoja,          ymmärtää eri kulttuureita ja kulkea halki aikain”. Voiko tuota paremmin sanoa?

 

Huh huh mikä kokemus! Salista poistuessa tuli kelattua, että tämä oli varmasti niitä once in a lifetime tapauksia. Takaisin päin kulkiessa oli pakko pysähtyä käytävän varrelle ja ottaa pari kuvaa alempana olevasta messualueesta. Tätä kautta hahmotti ihan eri tavalla koko alueen laajuuden ja lukukansan paljouden.

  

Pikainen pyörähdys yläkerran Viini & Ruoka tapahtumassa. (Aivan törkeän hyvänmakuista italialaisittain tehtyä pizzaa kunnon raaka-aineista!). Pari tuntia kiertelyä ja ostosten tekoa mm. mukava kasa elokuvia tarjoushintaan (missähän välissä nekin kerkiää olevinaan katsoa?). Takaisin hotellille suihkuun ja joksikin aikaa lepäämään. Siitä sitten syömään, taksiin ja viihteelle.

Sunnuntai 29.10.17

Mukavan raukea sunnuntaiaamu. Edellisen illan/aamuyön bassonjytke humisee vielä hieman kuupassa. Kuuluu asiaan. Laiskasti kässehtien aamiaiselle ja vielä pariksi tunniksi huoneeseen lueskelemaan ennen avaimen palautusta respaan. Ikkunalauta oli mukavan leveä istua kirja kourassa ja vilkuilla ulos vaikkei mistään maisemasta kannata puhua.

Kamat kasaan ja asemalle. Lähtökahveja hörppiessä viimeiset rivit muistivihkoon ja pikainen yhteenveto viikonlopusta. Olihan nämä kirjamessut ihan huikea kokemus  ensikertalaiselle. Kirjoja ja kirjanystäviä halli tupaten täynnä. Tämän  jälkeen, jos joku sanoo kirjan olevan kuolemaisillaan voisin ihan rehdisti haistattaa pitkät.

PS. Junaan noustessa Kaurismäkeläinen sää jatkuu. Räntää sataa.

Lukukokemus - Vien sinut kotiin (Ben Kalland)

Kun suljin kirjan kannet ja tarina päättyi, tunsin löytäneeni jotain uutta. Ben Kalland oli johdattanut minut teoksellaan Vien sinut kotiin johonkin sellaiseen maailmaan ja paikkaan, jota en vielä tuntenut ja joka avautui silmieni eteen kiinnostavana ja erilaisena. Hyvän kirjan tunnuspiirre siis! Moniulotteinen juoni oli rakennettu niin taidokkaasti koukuttaen, että kirjasta irrottautuminen oli lähes mahdotonta. Lukukokemus tuntui erityisen rikkaalta senkin vuoksi, että aloittaessani lukemisen en oikein tiennyt, mitä kirjalta odottaa. Olin siis  skeptinen, mutta kirja yllätti minut täysin.

Vien sinut kotiin on kirja Jehovan todistajista. Ben Kalland käsittelee aihettaan kuitenkin niin taitavin ottein, että tämä uskonnon tematiikka tulee ikään kuin monimuotoisen tarinan ”kylkiäisenä”. Voisin sanoa, että uskonto avautuu kerrotun tarinan kautta ja toisaalta tarina avautuu uskontoon. Jehovan todistajuus luo sen kaikupohjan, jota vasten erittäin  mielenkiintoiset, rinnakkaiset juonet peilautuvat.

Satojen luettujen kirjojen jälkeen olen oppinut jo kirja alkusivuilla tunnistamaan sen otteen ja imun, joka on tarkoitettu juuri minulle, viemään minut mukanaan. Tässä kirjassa se tapahtui jälleen. Onko se lauserakenne? Onko se kiinnostava päähenkilö? Onko se tapa, jolla kirjailija heittelee minulle syöttejä pakottaen seuraamaan tarinan polveilua? Sitä on vaikea selittää, mutta sielullaan sen tuntee. Sielu suorastaan värisee, kun tarina uppoaa lause lauseelta tajuntaan. Sellaista kirjaa haluaa lukea  hitaasti. 

Joskus rakastun kirjan henkilöihin, enkä haluaisi pois heidän luotaan. Joskus rakastun paikkoihin, joissa haluan viipyä loputtomiin. Joskus rakastun kauniisiin lauseisiin, joita haluan lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Joskus rakastun niihin oivalluksiin, joita kirja sisimmässäni herättää.

Vien sinut kotiin sai minut ajattelemaan asioita, joista minulla ei välttämättä tähän saakka ole ollut selkeää, omaa mielipidettä. Kirja sai minut ymmärtämään, että elämässä ei välttämättä ole ehdottomia totuuksia ja omat oletukseni asioista saattavat olla aivan vääristyneitä. Tämä kirja myös teki sen, jonka hyvä kirja ja taitava kirjailija tekevät: se jätti minuun ikimuistoisen jäljen.

p.s. Juuri kirjan luettuani huomasin, että Karjalaisessa oli tämän samaisen kirjan arvostelu. Kirja-arvostelun kirjoittaja oli kokenut teoksen melko lailla eri tavoin. Hän toteaa dialogin olleen paperinmakuista ja persoonatonta. Tämä kertoo siitä, miten eri tavoin lukijoina voimme saman teoksen kokea. Itse pidin kovasti Kallandin tavasta kirjoittaa – myös dialogeista.  

Ben Kalland, Vie minut kotiin (Atena Kustannus Oy, 2017)

Kirsikkatyttö ja Tokion tuhkaa - matkalla japanilaisen kirjallisuuden sydämeen

Japanilainen kulttuuri kiehtoo. Mikä olisikaan parempi keino päästä syvemmälle sen syövereihin, kuin kirja! Kirjallisuuden kautta on mahdollista päästä tutustumaan eri maiden kulttuureihin niin intensiivisellä tavalla, että kirjaa lukiessaan lukija pystyy näkemään sielunsa silmin kirjassa kuvaillut paikat, ihmiset ja maisemat. Kirjan voima on siinä, että se välittää lukijalle mielikuvien ohella myös tunteita, tuoksuja, ääniä ja makuja. Kirja voi viedä lukijansa mielentilaan, jossa hän saa hetken kokea olevansa keskellä toisenlaista kulttuuria.

Omat suosikkini japanilaisen kirjallisuuden saralla ovat tällä hetkellä Haruki Murakami ja Takashi Hiraide, jonka Kissavieras lumosi minut täysin. Tuo kirja on kuin maalaus, joka piirto piirrolta avaa lukijalleen tuota hieman salaperäistä, aitoa japanilaista kulttuuria. Kirjan innoittamana päätin, että haluan perehtyä Japaniin ja sen kirjallisuuteen laajemmin. Syntyi ajatus japanilaisen kulttuurin illasta.

 

Avukseni japanilaisen kulttuurin tapahtumaa suunnittelemaan sain Niina Tolvasen, joka opiskelee Lahden kansanopistossa Japanin kieltä ja kulttuuria. Niina kertoo tässä itse suhteestaan Japaniin ja japanilaiseen kirjallisuuteen.

Japani – vaarallisen mielenkiintoinen kulttuuri

Olen nyt viettänyt viikon kirjakauppa Sananhelinässä työharjoittelussa. Olen saanut valmistella Japanilaisen kulttuurin tapahtumaa, joka järjestetään Sananhelinässä 27. huhtikuuta. Päivittäin olen saanut oppia uutta, nauttia kirjakaupan leppoisasta tunnelmasta ja viettää virkistäviä kahvitaukoja.

Opiskelen tällä hetkellä Lahden kansanopistossa Japanin kieltä ja kulttuuria, mutta olen lähtöisin Nurmeksesta. Kun kuulin työharjoittelujaksosta oppitunnilla, mieleeni nousi huoli. Missä pääsisin näyttämään osaamistani? Meille annettiin tilaisuus opettaa paikallisessa opistossa Japaniin liittyviä lyhytkursseja, mutta en suoraan sanottuna ole kovin erikoinen puhumaan yleisön edessä, joten suljin sen vaihtoehdon heti pois. Pääkoppani perukoilla toivoin saavani harjoittelupaikan Nurmeksesta, läheltä kotia.

Kuin ihmeen kaupalla pääsinkin työharjoitteluun Nurmekseen. Sananhelinän kanta-asiakkaiden uutiskirjeessä kerrottiin tulevista tapahtumista ja niiden seasta löytyi Japanilaisen kulttuurin ilta. Mikä onnekas sattuma! Niinpä soitin pikimmiten Helille ja tässä sitä nyt ollaan.

Lukioaikoina luin Paulo Coelhon Alkemistin. Se teki minuun suuren vaikutuksen ajatuksellaan, että koko maailma johdattaa kulkijaa päämääräänsä erilaisten sattumusten kautta. Heti kirjan luettuani äitini tuli kysymään minulta, olisinko kiinnostunut opiskelemaan kansalaisopistossa japania. Se oli kuin uskonnollinen kokemus. Tässä kohtalo minua nyt johdatti! Tietenkin osallistuin kurssille, olihan se selvä merkki. Valmistuttuani lukiosta olin tyhjän päällä. En ollut päässyt yliopistoon opiskelemaan Aasian tutkimusta. Olin jo unohtanut Alkemistin tässä vaiheessa, kunnes postissa sain esitteen Lahden kansanopiston Japanin kielen kurssista. Samana päivänä täytin hakemuksen ja pian sainkin positiivisia uutisia opistolta. Kyllä kohtalo on minua suosinut, sainhan harjoittelupaikankin läheltä kotiani.

Täällä ollessani olen valmistellut tulevaa tapahtumaa niin pitkälle kuin olen pystynyt. Päivittäin olen tutkinut japanilaista kirjallisuutta, kulttuuria ja sitä miten me länsimaalaiset näemme Japanin. Materiaalia näistä aiheista on jo pelkästään netissä tuhottoman paljon. Vaikka olenkin käynyt kirjallisuuden kursseja kansanopistossa, tuntuu että olen vain hipaissut Japanin kirjallista antia. Luettavien kirjojen listani on kasvanut  monella teoksella. Etenkin Banana Yoshimoton, Osamu Dazain ja Shusaku Endon teokset ovat herättäneet mielenkiintoni. Olenkin tällä viikolla jo vieraillut kirjastossa muutamaan otteeseen...

Japani on vaarallisen mielenkiintoinen kulttuuri. Se on pitänyt minua hyppysissään jo yli kymmenen vuotta, eikä loppua näy. Teeseremonia, kukkien asettelu, söpöyden ihannointi, vilkas populaarikulttuuri ja loputon kohteliaisuus eivät menetä hohtoaan millään. Nälkä kasvaa syödessä, kuten tavataan sanoa. Toivon todella, että tuleva tapahtuma tarjoaa pureskeltavaa tai herättää sen kulttuurin nälän, joka minunkin päässäni kurnii. 

Niinan blogi

Marras-joulukuussa Sananhelinän rivejä täydensi iloinen ja ahkera opiskelija Niina. Hän kirjoitti meille ajatuksiaan opiskelusta ja tietysti...KIRJOISTA ja lukemisesta! Olkaa hyvät, Niina kertoo:

Hei olen Niina, olen 16 vuotias ja opiskelen ensimmäistä vuotta liiketalouden perustutkintoa. Olen tykännyt opiskelusta ja aion jatkaa opiskeluni loppuun saakka; ala tuntuu kiinnostavalta ja mukavalta ja opiskelu sujuu mielestäni hyvin.  Ammattikoulun ensimmäinen päivä oli jännittävä,  mutta onneksi luokallani oli useita kavereita jotka tunsin jo ennen kouluun menoa. Ensimmäinen päivä sujui hyvin ja meni nopeasti.

Meillä alkoi ensimmäinen toppi(työssäoppiminen) 21.11.2016 ja päättyy 23.12.2016. Olen topissa Kirjakauppa Sananhelinässä , toppi paikka on mielenkiintoinen ja monipuolinen paikka olen oppinut paljon uusia asioita ja tulen varmaan vielä oppimaankin. Mielestäni täällä on hyvä työilmapiiri ja minua on neuvottu tarpeeksi ja ole saanut apua jos olen pyytänyt.

Olen tutustunut paljon uusiin kirjoihin ja olen nähnyt kuinka paljon nykyaikana luetaan kirjoja, moni henkilö on hakenut kirjoja lahjoiksi tai ihan vaan omaan käyttöön luettavaksi. Itsekin ostin yhden kirjan joka oli mielenkiintoinen ja se innosti lukemaan kirjoja. Itse luen kirjoja jonkun verran, sillä se on hyvä keino saada aika kulumaan. Nykyään todella moni lukee kirjoja ja sitä suositellaan paljon kouluissa ja myös vapaa-ajalle. Kirjojen lukeminen kehittää keskittymistä ja rauhoittumista ja myös lukutaitoa, on hyvä valita välillä hieman vaikea lukuisempia kirjoja ja myös välillä vähän helpompi lukuisia. Voit haastaa itseäsi vaikka lukemaan jonkun vaikeamman kirjan mitä et ole ennen lukenut. Voin suositella lukemista kaiken ikäsille.

Itse olen pienestä pitäen lukenut kirjoja ja myös katsellut vain kuvia, koulu aikana lukemisen innostus nousi ja aloin lukemaan enemmän. nykyään olen aika innokas lukemaan kirjoja ja kiinnostus on kohdistunut tositarinoihin ja hevoskirjoihin. Olen lainannut kirjastosta monia kirjoja ja ole tykännyt monista kirjoista joita olen lainannut tämän vuoden kuluessa. Nykyään nuoret ovat ruvenneet lukemaan enemmän kuin aiemmin ja mielestäni se on vain hyvä koska lukeminen on niin monipuolista ja kehittää monia asioita.