Työssäoppijana Sananhelinässä - Aapon ajatuksia

Moi!

Olen Aapo ja opiskelen liiketoimintaa kaksoistutkintona. Olen ollut Sananhelinässä viimeisessä työharjoittelussani ennen valmistumistani merkonomiksi. Olen tykännyt Sananhelinästä työpaikkana todella paljon! Henkilökunta otti minut heti osaksi työyhteisöä ja aina pystyi kysymään apua, jos sitä tarvitsi. Kirjakaupassa on ollut todella mukava ilmapiiri ja tunnelma, niin asiakkaiden, kuin henkilökunnankin mielestä.

Työnkuvaani on kuulunut esimerkiksi lahjojen paketoimista, verkkokaupan tuotteiden lisäämistä ja erityisesti näyteikkunan tekemistä, sekä kampanjasuunnittelua. Tutkintovaatimukset ovat istuneet täydellisesti työpaikan tehtäviin ja on ollut mukava nähdä erilaisia työympäristöjä. Päivittäistavarakaupan vilinästä erikoiskaupan rauhallisuuteen ja sydämelliseen asiakaspalveluun pääseminen tuo mukavaa vastapainoa uuden oppimiseen.

Suhteeni kirjoihin on hieman kaksijakoinen; tykkään kyllä lukea ja valita kirjoja, mutta ajan puutteessa niiden lukeminen usein tuntuu unohtuvan. Suosikkejani on ehdottomasti dekkarit ja John Greenin koko tuotanto! Kirjakaupassa ollessani olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon ihmiset vielä nykyisin lukevat. 

Kirjat eivät koskaan lopu - Ainon mietteitä kirjoista ja lukemisesta

Aino Halonen Nurmeksen yläkoulun yhdeksänneltä luokalta vietti marraskuisen TET-viikon Sananhelinässä. Pyysin häntä kertomaan siitä, miksi hän lukee ja miksi kirjat ovat tärkeitä!

Annetaanpa Ainon kertoa:

Olen ollut nyt viikon TET-jaksolla Sananhelinä kirjakaupassa, viikko on ollut mukava ja työ monipuolista. Yksi syistä miksi halusin juuri kirjakauppa Sananhelinään TET-jaksolle, oli se että olen aina pitänyt kirjakaupan ilmapiiristä ja tunnelmasta. Toinen syy oli tietysti rakkauteni kirjoihin.

 Olen rakastanut lukemista siitä asti kun opin itse lukemaan, mutta kirjoja ja mukaansatempaavia tarinoita vielä kauemmin. Lapsena minulle luettiin paljon ja silloin kun ei ollut kirjoja niin tarinat keksittiin itse. Luulen että intoni kirjoihin pohjautuu juurikin näihin luku- ja tarinahetkiin. Alakoulun ensimmäisillä luokilla rakastuin kirjojen ohella äänikirjoihin, sain levysoittimen syntymäpäivälahjaksi ja sen jälkeen saatoin pysyä iltaisin tuntikausia kuuntelemassa äänikirjoja ja askartelemassa. Nyt olen yhdeksännellä luokalla ja äänikirjat ovat jääneet pois, kirjat eivät.

Yksi parhaista asioista lukemisessa on se että kirjat eivät koskaan lopu. Lapsena kirjasuosikkeihini lukeutuivat ainakin Eemelin kootut metkut ja Peppi Pitkätossu. Näitä molempia kyllä rakastan edelleen ja valitsenkin ne aina iltasaduksi nuoremmille serkuilleni. Nykyisin laskisin lempikirjoihini Holly Bournen kirjoittaman normaali-sarjan ja ikuiset suosikkini Harry Potterit. Lapsena kävin usein kirjoja siskoni hyllystä, sieltä kun niitä sai niin kätevästi. Lopulta siskoni kyllästyi jatkuvaan kirjojen varasteluuni ja päätti perustaa kirjaston, taisin olla kirjaston ainoa asiakas ja sain hienon päällystetyn kirjastokortinkin. Edelleen parhaat kirjat tulevat siskoltani, ei tosin hänen omasta kirjastostaan vaan joko suosituksina mitä lukea tai lahjapaketissa.

Sen lisäksi että lukeminen on oiva tapa siirtyä vähäksi aikaa kiireisestä arjesta jonnekin aivan muualle, on sillä myös monia positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Lukeminen esimerkiksi kehittää empatiakykyä ja siitä on apua muistille ja erityisesti muistin säilymiselle vanhentuessa. Lukeminen myös luonnollisesti parantaa lukutaitoa, ja opettaa ymmärtämään tekstien sisältöjä paremmin. Kyky ymmärtää ja tulkita tekstiä taas helpottaa koulussa pärjäämistä ja parantaa näin koulumenestystä.

Miksi monet eivät hyödyistä huolimattakaan lue? Uskoisin että lukeminen aloitetaan usein sen vuoksi että ilmapiiri siihen kehottaa. Kouluilla on suuri rooli erityisesti pienten lasten lukemisen aloittamiseen. Opettajien täytyisi ymmärtää että oppilaat ovat hyvin eri taustoista ja voi olla että osa on tottunut lukemiseen jo lapsena kun taas osa on vasta tutustumassa kirjojen maailmaan. Siksi olisi hienoa jos opettajat eivät vain tökkäisi kaikille samaa kirjaa luettavaksi vaan oppilaille jaksettaisiin etsiä sellaista kirjallisuutta joka oikeasti kiinnostaa. On nimittäin tärkeää että jokainen löytäisi sen tyylilajin jota on kiva lukea. Tuskin ketään innostaa lukea vaikkapa kauhukirjallisuutta vuodesta toiseen vaikka itse haluaisi lukea fantasiakirjallisuutta. Minulle opettajan valitsemien kirjojen lukeminen alakoulussa sopi, monelle muulle ei. Toinen syy ainakin nuorten, ja luultavasti kaikkien muidenkin lukemisen vähyyteen voi olla kiire. Joka paikkaan pitäisi mennä ja kokeisiin lukea. Tai vähintäänkin kirjoittaa essee. Ja sitten jos ei mitään näistä tee niin ainakin ajattelee että kun pitäisi tehdä. Sitten kaiken sen työn jälkeen ei monia huvita lukea yhtään mitään enää vapaa-ajalla.

Kaiken kiireen ja huiskeen keskellä kannattaa kuitenkin joskus pysähtyä lukemaan hyvää kirjaa. Lukemista ei ole ikinä liian myöhäistä aloittaa!

Kurittomat tietokirjat

Viime yönä sisällissodan taistelut alkoivat toden teolla vyöryä. Lattialta kattoa kohti kohoilevissa pinoissa olevat tietokirjat olivat päättäneet lopettaa hiljaisen, arvokkaan olemisensa  ja järjestäytyä uudelleen. Vuoden 1918 tapahtumat, eri aikakausien presidentit, vihapuheet, luonnon ihmeet ja totuuden jälkeiset sanat heräsivät yön hämärissä taistelemaan paikastaan makuuhuoneemme seinustalla. Kenties ne kuvittelivat vielä voivansa vaikuttaa päätökseen siitä, mitkä kirjat ovat mukana tämän vuotisen Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kärkikahinoissa?

Pinotessani kirjoja uudelleen jonkinlaiseen asetelmaan lattialle – toivoen, että tämä yöllinen kirjojen kapina jäisi viimeiseksi – mietin itsekseni, että jokainen näistä kurittomista kirjoista on ansainnut paikkansa näiden teosten joukossa. Paikka on ansaittu siksi, että  kirjan kirjoittaminen on vaatinut kirjoittajaltaan perehtyneisyyttä, kiinnostusta, tietämystä ja myöskin halun jakaa tietämänsä muiden kanssa. Halu jakaa tietoa on ollut niin suuri, että se on johtanut kirjan kirjoittamiseen. Siksi nämä kirjat – juuri nämä kirjat - muodostivat jyhkeän,  tietokirjojen symbioottisen ryhmän makuuhuoneemme nurkassa.

En saanut enää unta. Tuijotin yön pimeydessä kohoavia kirjatorneja. Mietin kahta asiaa. Toinen niistä oli hyvin konkreettinen: minne sijoittaisin nämä uudet, kotimme valloittaneet kirjalapset? Toinen taas liittyi hyvän tietokirjan kriteereihin. Mikä tekee tietokirjasta hyvän?  Mikä saa lukijan tarttumaan kirjaan ja vieläpä lukemaan sen loppuun asti, vaikka kirjan nimi tai aihepiiri olisikin kaukana omista kiinnostuksen kohteista?

Olin lukenut reippaasti yli kaksisataa tietokirjaa putkeen noin viiden ja puolen kuukauden aikana. Voisin siis ajatella olevani jonkinlainen asiantuntija tämän  kysymyksen suhteen. Pohdin. Onko hyvä tietokirja paksu? Ohut? Onko siinä kuvia? Kovakantinen? Pehmytkantinen? Tajuntaa räjäyttävää uutta tietoa sisältävä?

Suljin silmäni ja palasin lukukokemuksiini, tunnustelin ja muistelin. Ajattelin; hyvä tietokirja on kirja, josta välittyy kirjoittajansa innostus ja intohimo käsiteltyyn aiheeseen. Se vie lukijan mukanaan ja saa ymmärtämään, miksi tämän kirjan sisältämä tieto on kiinnostavaa ja tärkeää. Hyvän tietokirjan teksti sykkii, koukuttaa ja vie mukanaan jännitysromaanin tavoin avaten ja avartaen lukijan mieltä. Se saa oivaltamaan, mietiskelemään, piirtelemään omituisia kuvioita paperien reunoihin ja  herättää myös pakonomaisen tarpeen hehkuttaa kirjan herättämiä oivalluksia  kaikille muille ihmisille. Etenkin puolisolle, joka yrittää sängyn toisella laidalla epätoivoisesti syventyä uusimpaan Raid-romaaniin.

Valvoin ja mietin haikeana, että huomenna olisi se päivä, jolloin julkistamme tämän vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia –palkinnon ehdokaskirjat. Valitsijatiimimme Johannan ja Tuomaksen kanssa käymämme antoisat, hauskat ja  mielenkiintoiset keskustelut matkalla suomalaisen tietokirjallisuuden ytimeen ovat piirtyneet ikiajoiksi mieleni sopukoihin. Pitkä prosessi ja monivaiheinen luku-urakka on ohi ja on aika luovuttaa kapula palkinnon saajan lopulliselle valitsijalle, elokuvaohjaaja Virpi Suutarille. Aloin hiljalleen vaipua uneen sänkyämme reunustavien tietokirjojen vartioidessani untani ja todistaen olemassa olollaan kirjojen, lukemisen ja tiedon tärkeyttä.

Matkalla

Taannoisella Lontoon matkallani huomasin tekeväni paitsi fyysistä matkaa erilaisia liikennevälineitä käyttäen, myös henkistä matkaa omaan itseeni. Kävellessäni tuon suuren, elämää sykkivän kaupungin katuja tunsin palaavani ajassa taaksepäin ja näkeväni ympäröivän maailman jotenkin värikkäämpänä, todellisempana ja täydellisempänä kuin pitkään aikaan. Oliko taivas sinisempi? Näinkö puiden lehvistössä hypähtelevät linnut tarkemmin? Leijailiko kahvin tuoksu nenääni erityisen aromikkaana? Olivatko kaikki astini terävöityneet?

Kun matkustaa tarpeeksi kauas, toiseen kulttuuriin, on vapaa olemaan utelias. Utelias ympäröivän maailman suhteen ja utelias myös sen suhteen, miten itse reagoi uuteen ympäristöön. Matkalla ollessani havahduin tietoisesti miettimään sitä, mitä minä itse, juuri sillä hetkellä ja juuri siinä paikassa haluan tehdä. Mikä minua kiinnostaa? Mikä saa minut hyvälle tuulelle? Mikä virkistää? Ei itsekkäällä, itsekeskeisellä tavalla vaan toisella tapaa, herkästi itseäni havainnoiden ja kuunnellen.

Junamatka Cambridgeen ja kävely yliopistoalueella tuotti minulle suurta mielihyvää. Hiekkakäytävä jalkojeni alla, aluetta ympäröivät vanhat, jyhkeät rakennukset, soutuveneiden rauhallinen keinunta viheraluetta halkovalla kapealla joella ja sen takana laitumella käyskentelevät lehmät vaivuttivat mieleni rauhaisaan lepotilaan. Viehätyin kapean kujasen varrelta löytämästäni pienestä kirjakaupasta, joka oli pullollaan vanhoja kirjoja ja jossa leijaili kodikas kirjapöly.

Hyvältä tuntui myös kiireetön istuskelu erilaisissa kahviloissa ja käynti paikallisella bluesklubilla, elävän musiikin juurilla. Keskustelu vieraalla kielellä sujui vaivattomasti ja luonnollisesti  musiikkia itseensä imevien, eri kulttuureista olevien kanssakuulijoiden kesken ja pienen klubin kiihkeä tunnelma tarttui ja lumosi.

Matkan koomiset ja hauskat sattumukset synnyttivät paljon iloa ja naurua. Virkistyin naurun täyttämistä hetkistä ja hyvistä keskusteluista – hitaista, syvällisistä, hauskoista  - matkaseuranani olleen tyttäreni kanssa.

Tämä matka oli minulle tärkeä. Se sai minut muistamaan, miten yksinkertaisista, selkeistä ja pelkistetyistä asioista onni rakentuu. Ja miten tärkeää on viettää aikaa itsensä kanssa; päästää irti koneista ja laitteista, olla kerrankin tavoittamattomissa ja aikataulujen ulkopuolella. Tein itselleni lupauksen. Teen  tällaisia matkoja myös arkeni keskellä. Teen treffit itseni kanssa, menen taidenäyttelyyn, luen kirjaa kahvilassa, samoilen metsässä ja puhun puiden kanssa!

Agatha Christien lumoissa - Sanni-Siirin TET-viikko Sananhelinässä

Sannin-Siirin ajatuksia kirjoista ja lukemisesta

Keväällä meillä oli TET-viikolla ihana nuori neito ja innokas lukija Sanni-Siiri. Tässä hänen mietteitään siitä, miksi kannattaa lukea ja mikä häntä kirjoissa viehättää!

Olen Sanni-Siiri Nykänen ja käy peruskoulun kahdeksannetta luokkaa. Pääsin tänne KIPA-kirjakauppa Sananhelinään TET-harjoitteluun. Työt ovat kestäneet maanantaista- perjantaihin klo 9.00-15.00. Olen pääasiassa tallentanut vanhoja kirjoja rekisteriin ja kanta-asiakkaiden henkilötietoja. Myös muita pikku hommia on tullut tehtyä, paketin hausta, roskien vientiin jne.

Oma lukuintoni syttyi vasta vuosi sitten yläkouluun siirtyessäni. Siihen vaikuttivat monet syyt, esimerkiksi se, että saimme äidinkielen lukutunneilla itse valita mitä haluamme lukea. Meille ei enää lätkätty nenän eteen jotain tiettyä kirjallisuuden helmeä niin kuin alakoulussa tehtiin. Että se sitten luetaan vaikka pakolla. Minusta pakkolukeminen ei kannusta lukemaan vaan päinvastoin latistaa lukuintoa ja tekee ”On pakko -kirjan” lukemisesta jotenkin vaikeaa ja vastenmielistä.

Itse olen pahasti hurahtanut hyvin kirjoitettuun rikoskirjallisuuteen. Niiden jännittävät juonikäänteet, murhatun menneisyys ja murhaajan arvoituksellisuus kiehtovat. Mutta kumminkin yleensä näyttämölle astelee yksi ainut henkilö. Henkilö, joka ratkaisee murhat käsittämättömällä viisaudella ja taidokkuudellaan. Elikkäs ei varmaan tule hyvin suurena yllätyksenä että lempikirjailijani on Agatha Christien. Mielestäni Agatha Christien on rikoskirjallisuuden kuningatar. Hänen kirjoittamat kirjat sisältävät taidokasta tekstiä. Siis toisin sanoen Christien kirjojenhaalinta prosessi on käynissä ja välillä mopo karkailee pahastikin käsistä!

Suosittelen kaikille lukuharrastuksen aloittamista. Sillä kirjahan on jo itsessään niin kiehtova ja mystinen. Sellainen jota ei vaan voi laskea käsistään.

Täällä kirjakaupassa on ollut kiva olla TET harjoittelussa ja olen oppinut uusia asioita. Henkilökunnalta on myös voinut kysyä jos ei ole vaikka ymmärtänyt tehtävän antoa tai jos on tullut eteen jonkinlainen ylitsepääsemätön ongelma, jota ei ole itse osannut ratkaista. Tänne kyllä kannatti tulla tettiin!

Värikoodausta

Olen jo monena päivänä ihastellut instassa ja eri nettisivuilla valokuvia, joissa kirjojen omistajat esittelevät upeita, värien mukaan järjestettyjä kirjahyllyjään. Heräsin tänä aamuna pirteänä, söin  aamupalan, luin kaikessa rauhassa lauantain  Karjalaisen ja silloin se iski. Klo 10.05. oli aivan pakko päästä värikoodaamaan omaa hyllyäni.

Olin järjestänyt kirjani hyvin tyypilliseen tapaan tekijän nimen mukaiseen järjestykseen. En orjallisesti, mutta kuitenkin niin, että kaikki Leena Lehtolaisen kirjat olivat peräkkäin samalla hyllyllä, kaikki Patricia Cornwellit samalla ja Henning Mankelin luomukset olivat saaneet  oman kunniapaikkansa. No, ei kun hihat ylös ja kirjat alas hyllystä.

Niin suuruuden hullu en kuitenkaan ollut, että olisin ottanut IHAN kaikki kirjat käsittelyyn, vaan päätin aloittaa kolmesta ylimmästä hyllystä. Ajattelin sen käyvän käden käänteessä. Aivan, niinhän sitä voisi kuvitella!

Keltaiset ja punaiset kirjat olivat helpoimpia. Sinisessä ja vihreässä alkoi tulla jo lisää vaikeusastetta, koska sävyjä on niin monta ja ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Mustat ja valkeat selkämyksetkin olivat melko helppoja, mutta entäs sitten harmaat, ruskeat ja kirjavat selkämykset? Järjestäisinkö kirjat  selkämyksien niin sanotun päävärin mukaan vai tulkitsenko kahta väriä sisältävän selkämyksen kirjavaksi?

Aikani pähkäiltyäni totesin, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole ja annoin aivojen luovuuslohkon ottaa ohjat. Niinpä vaaleat ja tummat sävyt löysivät paikkansa suurinpiirtein vertaistensa joukosta. Mutta täytyy kyllä myöntää, että yllättävän vaikealta tuntui erottaa kaikki Lehtolaiset toisistaan eri hyllyille. Tämä kertoo varmaan siitä, että olemme niin tottuneita tietynlaiseen strukturoituun, järkevään järjestykseen, että siitä on hankala päästää irti. Sitten kun sen tekee - antaa vain mennä - niin se todellakin tuntuu vapauttavalta.

Värien merkitys elämässä on aika suuri, kun sitä alkaa pohtia. Keltainen ja oranssi tuovat heti iloisen mielen ja aurinkoisen, kepeän tunteen. Punainen tuo energiaa, sininen ja vihreä rauhoittavat, musta on dramaattinen. Ei sitä turhaan puhuta väriterapiasta- värit oikeasti ovat terapeuttisia. Nyt voin silmäillä tyytyväisenä kirjahyllyäni, jossa näyttää olevan paljon enemmän väriä kuin ennen! Ehkä saan vielä insipiraation järjestää alimmatkin hyllyt. Eli kirjat taas kerran alas...no, onhan jo hyvä alku valmiina!

p.s. Toinenkin väreihin liittyvä projekti on työn alla tänä viikonloppuna! Kirjakaupan näyteikkuna saa somisteekseen pirteän, kirkkaan keltaisen kottikärryn, joka tuo kevään tullessaan. Oma rakas huoltoyksikköni huolehtii tästä projektista!