Blogivieras: Asko Saatsi

SANAN HELINÄ KOUKUTTAA

Kulttuurin merkitys on meille kaikille tärkeä. Sen avulla me pystymme elämään sellaista elämää, joka on meidän normaalin arjen ulkopuolella. Opimme ja ymmärrämme asioita, joita emme itse ole kokeneet. Suvaitsevuus ja sivistys kasvavat. Sivistynyt ihminen näet ymmärtää, että ainoastaan toisiin olosuhteisiin syntyminen erottaa ruhtinaan ja keppikerjäläisen toisistaan.

Perinteinen kirja on aina pitänyt pintansa, mutta muutoksen tuulia on ilmassa. Lukutaitomme on ehkä pinnallistumassa nettimaailman takia. Oletko samaa mieltä kanssani tästä? Kirjojen lukeminen on hyvää työtä aivoille ja pitää sanavarastomme laajana. Olen huomannut itse lukevani niin, että etsin mielenkiintoisia uusia sanoja ja niiden merkityksiä. Minun suosikkilukemistani ovat elämäkerrat. Ne kuvaavat hyvin erilaisia aikoja ja olosuhteita sekä ihmisten sopeutumista ja selviytymistä niissä.

Oman kirjan kirjoittaminen on mielenkiintoinen retki. Olen iloinen, että tein sen matkan. Urakka oli yllättävän iso ja pitkäkestoinen. Minulta se vei melkein kaksi vuotta. Kaikkein tärkein asia niin puhumisessa kuin kirjoittamisessa on kuulijakunta – mitä se haluaa kuulla tai lukea. Sisällöt ja sävyt maalataan sen mukaan. Minun metsästysaiheisessa kirjassa punaisena lankana oli todellisuuden ja mielikuvituksen häilyvä raja. Luonnossa ja erityisesti pimeässä metsässä mielikuvitus ja todellisuus kietoutuvat yhdeksi ja samaksi aistien maailmaksi.

Uskon että yhä useampi meistä uskaltaa kirjoittaa oman kirjan. Olennaista ei ole mielestäni se, onko se omakustanne vai ammattikustantajan kokoama. Tärkeintä sitä vastoin on löytää omasta lähipiiristä hyvä kriitikko, joka toimii ikään kuin kustannustoimittajan roolissa ja antaa parannusehdotuksia kirjaan. Näin siitä tulee paljon parempi.

Hyvä kirjakauppa voi palvella sekä lukijoita että kirjoittajia. Kirjakauppa voi myös tuoda esille oman seutukunnan kulttuuria ja kirjoja sekä niihin liittyvää harrastustoimintaa. Kirjoittaminenhan on pohjimmiltaan asioiden jäsentämistä. Erityisesti ihmisen elämänkaaren loppupäähän kuuluu olennaisena osana asioiden jäsentäminen selväksi tapahtuminen ja seurauksien ketjuksi. Näin ihminen saavuttaa tasapainon ja mielenrauhan.

Sanan helinä koukuttaa. Vaikka maailma muuttuu, niin kirja pitää pintansa. Meillä lukijoilla ja kirjoittajilla on siinä oma osuutemme. Kirjakaupan tehtävänä on saattaa meitä yhteen. Olen vilpittömän iloinen siitä, että Nurmes saa oman kirjakaupan.

Kaupunginjohtaja Asko Saatsi

Pöllö on sympaattinen eläin

Valitsin tässä päivänä muutamana kirjakauppaan myyntiin tulevia postikortteja. Huomasin, että kaikkein useimmin huomioni kiintyi kortteihin, joiden aiheena oli pöllö! Pöllö esiintyi korteissa niin hurmaavana ja viisaan näköisenä, että sitä ei kerta kaikkiaan voinut sivuuttaa. Piti ihan etsiä tietoakin pöllöstä – tai oikeastaan siitä, mitä kaikkea pöllö hahmona symboloi. Kansanperinteessä pöllöön näyttää liittyvän kahdenlaista symboliikkaa: toisaalta sitä pidetään viisauden ja oppimisen symbolina ja toisaalta sitä on joissakin kulttuureissa pidetty myös kuoleman lintuna. Viimeksi mainittu liittyy varmaankin sen öiseen elämään ja kykyyn nähdä ja saalistaa pimeässä.   Joka tapauksessa: pöllössä on jotain kiehtovaa ja mystistä. Siispä valitsin paljon ihania pöllökortteja!
Tässä yksi:

Kortteja valitessani aloin pohtia myös toista asiaa. Oletko tullut ajatelleeksi, miten henkilökohtainen juttu kortin valinta itse asiassa on? Joskus se tuntuu jopa elämää suuremmalta asialta. Tajusin nimittäin, että korttia valitessani mietin hyvin tarkasti, millainen kuva-aihe (ja teksti, jos sitä kortissa on) sopii itse kullekin kortin saajalle. Kortin on heijasteltava sekä vastaanottajan, että tietenkin myös lähettäjän persoonallisuutta. En koskaan osta postikorttia sillä mentaliteetilla, että kunhan nyt jonkun tuosta otan. Ei, valintaan on nähtävä vaivaa.

Postikortteja on kiva saada ja lähettää. Itse asiassa minulla taitaa olla tallessa lähes kaikki elämäni aikana saamani kortit. Tuoreimmat laitan esille jääkaapin oveen, jossa ne säilyvätkin melko pitkän tovin, muistuttaen lähettäjästään ja tuoden iloista mieltä!

Miksi minulla on kirjoja vessassa?

Eräänä aamuna heräsin siihen tosiasiaan, että minulla on kirjoja. Joka paikassa. Vessassa. Keittiössä. Yöpöydällä. Olohuoneessa. Kuistin ikkunalaudalla. Aloin miettiä. Onko minua olemassakaan ilman kirjoja? Lapsesta saakka kirjat ovat olleet olennainen osa minua. Nelivuotiaana kiersin naapurustossa ovelta ovelle kauppaamassa  isäni Jerry Cottoneita (tuleva kirjakauppias?) ja siitä asti kun opin lukemaan, minulla on ollut AINA ruokapöydässä kirja. Äiti ei muuten koskaan kieltänyt sitä. Niinpä olen sitä mieltä, että minua ei olisi olemassakaan ilman kirjoja.

Elän tällä hetkellä jännittäviä aikoja, sillä olen avaamassa omaa kirjakauppaa! Rehellisesti voin sanoa, että vielä vuosi sitten en olisi arvannut, että syksyllä 2013 olen nikkaroimassa kassatiskiä ja roudaamassa viittäkymmentä kirjahyllyä omaan putiikkiini. Mutta - elämä on ihmeellistä, kuten tiedämme - joten tässä sitä ollaan. Kirjakauppa Sananhelinä avaa ovensa kolmen viikon kuluttua ja minusta on tullut yrittäjä! Moni on kysynyt minulta, että eikö minua pelota? Ja miten uskallan avata tänä nettiaikakautena ns. kivijalkakirjakaupan (en muuten yhtään tykkää tuosta sanasta). Kirja. K I R J A. Tarvitseeko sitä edes tavata? Minulle kirja on aina kirja; käsin kosketeltava, tuoksuteltava, hyllyyn laitettava, ainutlaatuinen kappale jotakin sanoin kuvaamatonta. Se, mitä minulla on kirjahyllyssäni on myös osa minua. Se kertoo minusta. Voisiko se siis olla vain rivejä tietokoneen ruudulla? Rivejä, jotka vain lipuvat silmiesi ohi, mutta joita et voi silittää, alleviivata (oikealla kynällä), tunnustella sormillasi?

Kirja koskettaa. Viimeisin tällainen on Tuula-Liina Variksen Toshiro Mifunen tiikeri. Tuula-Liina Varis on kirjoittanut aivan uskomattomia novelleja. Ne menevät suoraan naiseuden ytimeen - naiselta naiselle. Lukiessani ihmettelen, miten kukaan osaa kirjoittaa näin tarkkavaistoisesti. Herkistyn kyyneliin lukiessani novellia Ana Lemminkäisen äiti. Sillä hetkellä olen samassa veneessä kaikkien maailman äitien kanssa: äitien, jotka kantavat huolta omista pojistaan, olivatpa nämä sitten 8- tai 38-vuotiaita.

Mikä kirja on viimeksi saanut Sinut liikuttumaan ja miksi?

p.s. kolmen viikon kuluttua se avautuu. Pelottaa. Jännittää. Mutta olen ylpeä. 

Kuva 1: kirjakaupan esiaste pakun takapoksissa

Kuva 2: ensimmäiset hyllyt paikoillaan. Kaipaavat selvästi - kirjoja!