sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pöllö on sympaattinen eläin



Valitsin tässä päivänä muutamana kirjakauppaan myyntiin tulevia postikortteja. Huomasin, että kaikkein useimmin huomioni kiintyi kortteihin, joiden aiheena oli pöllö! Pöllö esiintyi korteissa niin hurmaavana ja viisaan näköisenä, että sitä ei kerta kaikkiaan voinut sivuuttaa. Piti ihan etsiä tietoakin pöllöstä – tai oikeastaan siitä, mitä kaikkea pöllö hahmona symboloi. Kansanperinteessä pöllöön näyttää liittyvän kahdenlaista symboliikkaa: toisaalta sitä pidetään viisauden ja oppimisen symbolina ja toisaalta sitä on joissakin kulttuureissa pidetty myös kuoleman lintuna. Viimeksi mainittu liittyy varmaankin sen öiseen elämään ja kykyyn nähdä ja saalistaa pimeässä.   Joka tapauksessa: pöllössä on jotain kiehtovaa ja mystistä. Siispä valitsin paljon ihania pöllökortteja!
Tässä yksi:






Kortteja valitessani aloin pohtia myös toista asiaa. Oletko tullut ajatelleeksi, miten henkilökohtainen juttu kortin valinta itse asiassa on? Joskus se tuntuu jopa elämää suuremmalta asialta. Tajusin nimittäin, että korttia valitessani mietin hyvin tarkasti, millainen kuva-aihe (ja teksti, jos sitä kortissa on) sopii itse kullekin kortin saajalle. Kortin on heijasteltava sekä vastaanottajan, että tietenkin myös lähettäjän persoonallisuutta. En koskaan osta postikorttia sillä mentaliteetilla, että kunhan nyt jonkun tuosta otan. Ei, valintaan on nähtävä vaivaa.

Postikortteja on kiva saada ja lähettää. Itse asiassa minulla taitaa olla tallessa lähes kaikki elämäni aikana saamani kortit. Tuoreimmat laitan esille jääkaapin oveen, jossa ne säilyvätkin melko pitkän tovin, muistuttaen lähettäjästään ja tuoden iloista mieltä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti