Luonto lumoaa

Kello on kuusi maaliskuisena tiistaiaamuna. Tarkoitus on viettää niin sanottua kotityöpäivää ja tänä aamuna olisin voinut nukkua hieman pidempäänkin, mutta kevätaamun valoisuus herätti minut. Asumme maalla, noin kahdenkymmenen minuutin matkan päässä Nurmeksen taajamasta.  Kotimme on metsän ja pellon kainalossa: toista puolta pihapiiristä rajaa korkea, suojaisa metsä ja toiselle puolelle avautuu laaja peltoaukio. Lähin naapuri asuu metsän takana, noin kilometrin päässä. 

Aamulla herättyäni minulle on tullut tavaksi katsella hetken aikaa keittiön ikkunasta pellolle. Tuo aukio on näyttämö, joka tarjoaa nähtäväksi mitä upeimpia luonnon laatimia esityksiä. Tähän aikaan keväästä metsot ja teeret ovat sen kuninkaita ja kuningattaria.  Tänä aamuna niitä on parikymmentä. Värikkäät urokset pörhistelevät naaraille ja ottavat välillä mittaa toisistaan. Siivet sojossa ne askeltavat matalana hangen pintaa pitkin ja leväyttävät näyttävän pyrstönsä viuhkaksi kuin julistaen: näin komea minä olen. 

Kevään edetessä pelto riisuutuu silmieni edessä lumipeitostaan ja saan iloita joutsenten, kurkien, töyhtöhyyppien, kuovien ja monien muiden lintujen saapumisesta. Lintujen riemukkaat äänet kertovat keväästä. 

Luonto lumoaa ja rauhoittaa. Se antaa voimia ja täyttää tyhjentyneet luovuusakut jälleen uudella energialla. Hienossa sunnuntai-iltaisin tv:stä tulevassa luonto-ohjelmassa Erämaan lumo kerrottiin, että jo viidentoista minuutin oleilu luonnossa auttaa ihmistä rentoutumaan. Ohjelma tuo silmiemme eteen ihania kuvia kalliomaisemista, erämaajärvistä, puroista ja ikimetsistä. Upeasti toteutettu dokumentti saa mielen halajamaan metsien rauhoittavaan syliin.

Olen yrittäjä ja työpäivät tahtovat välillä virahtaa turhankin pitkiksi. Kun on innostunut siitä, mitä tekee, saattaa ikään kuin huomaamattaan väsyttää kehonsa ja pääkoppansa työnteolla. Tällöin on tartuttava itseään niskasta kiinni. Minun mieleni tarvitsee lepoa. Minun on irrotettava silmäni näyttöpäätteestä ja annettava niille nähtäväksi kevääseen valmistautuva puro, joka rimpuilee irti jäävaipastaan. Korvilleni on annettava kuultavaksi tullen humina puiden latvoissa. Hajuaistiani on virkistettävä lumikenkäretkellä tuoksuvaan kuusimetsään. Käsieni on päästävä koskettamaan puunrunkoa, silittämään sen kaarnaista kuorta. Luonnossa liikkuessa tulee väistämättä mieleen, kuinka viisas luonto onkaan. Se on ikiaikaisella tavalla viisas, tavalla, jota minä ihmisenä voin vain ihailla. Minä haluan olla osa luontoa, kunnioittaa sitä ja pitää siitä huolta. Ilman metsiä, kasveja, eläimiä ei minuakaan olisi.

Tunnustus

Tunnustan. En ole muuttunut. Minä olen edelleen totaalisesti, täysin, koko sydämestäni hurahtanut kirjoihin. Kun istun tässä ja katselen omia kirjahyllyjäni, minut valtaa levollinen ja turvallinen olo. Kirjani suojelevat minua ja voin luottaa siihen, että ne pysyvät tuttuina ja turvallisina paikoillaan ja voin aina palata niihin. Nämä kirjat ovat kulkeneet mukanani – jotkut kirjat pidemmän matkan, toiset lyhyemmän – ja niihin on tarttunut muistoja jokaisesta paikasta, jossa olen asunut. Niissä on muistoja henkilöistä, jotka ovat kenties antaneet kirjan minulle lahjaksi.

Kun olen kirjojen lähellä, minua ympäröi valtavan mielenkiintoinen maailma. Kirjailija on kirjoittanut kirjansa juuri minulle, hän on hyväillyt jokaista sanaa päästäessään sen paperille, hän on antanut ajatustensa ja mielikuvituksensa virrata ja luonut minulle tarinan. Tiedät hyvin sen tunteen, kun kirja imaisee mukaansa. Sinun on pakko lukea eteenpäin, et malta lopettaa, haluat lukea lisää saadaksesi tietää mitä tapahtuu. Intensiivisen lukukokemuksen myötä tempaudut irralleen ajasta ja paikasta ja olet hetken jossain aivan muualla. Mielesi rentoutuu, eikä mikään ulkopuolinen asia häiritse sinua sillä hetkellä.

Parhaat lukukokemukseni saan, kun istun mummolta saamaani vanhaan nojatuoliin, otan lähelleni kupposen teetä tai kahvia ja tartun kirjaan. Sivelen sen kantta, tunnustelen kirjan olemusta. Rauhoitun ja hymyilen, sillä tiedän istuvani nojatuolissa kunnon tovin kirjan parissa. Terapeuttista. Rentouttavaa. Ajatusten virtaa. 

Kun nousen tuolista ja lasken kirjan hellästi käsistäni odottamaan seuraavaa lukuhetkeäni, olen taas paljon viisaampi ja vapaampi kuin hetki sitten.  En malttaisi odottaa tuota hetkeä.

Kaukaiset hetket - lukukokemus ja kokemuksia lukemisesta

Istun auringonpaisteessa laiturilla, tuuli keinuttelee minua kevyesti ja sorsapoikue uiskentelee rannan tuntumassa. Lokit tekevät taitavia kaarroksiaan järven pinnan yllä ja syöksähtelevät alaspäin kalasaaliin toivossa. Aistin tämän kaiken ympärilläni, mutta olen oikeastaan aivan jossakin muualla – olen Englannissa Kentin maaseudulla ja Milderhurstin kartanossa. 

Näen kartanoa ympäröivän vallihaudan, josta Liejumies kömpii pelottelemaan linnan asukkaita. Näen kustannustoimittaja Edien, joka saapuu Milderhurstin majataloon valmiina etsimään tietoja linnan asukkaista ja kirjoittamaan esipuhetta Liejumies-kirjan uuteen juhlapainokseen. Elän mukana Edien ja hänen äitinsä tarinassa ja vajoan vaivattomasti aikamatkalle -40-luvun Englantiin palatakseni jälleen 1990-luvun tapahtumiin. 

En malta päästää Kate Mortonin Kaukaiset hetket – kirjaa käsistäni, ennen kuin olen saanut selville kaikki ne mielenkiintoiset tapahtumat ja salaisuudet, joita kirjailija on juoneen punonut. 

Kun aloitin lukea tätä australialaisen kirjailijattaren syyskuussa ilmestymässä olevaa, kolmatta häneltä suomennettua teosta, odotukseni olivat korkealla. Hänen aiempi teoksensa Paluu Rivertoniin on lumonnut minut täysin ja samanlaista taikavoimaa odotin tietenkin myös tältä kirjalta. Aivan aluksi kuvaileva kirjoitustyyli oli mielestäni jopa liian runsas – lähes yliampuva – mutta kirjan edetessä kirjoittajan ote parani huomattavasti ja samalla myös teksti terävöityi. Huomasin nauttivani lukemisesta ja Mortonin taitavasta kielenkäytöstä. Kirja tuntui kuin keitaalta, johon oli miellyttävää palata uudestaan ja uudestaan ja juonikuvio vaati kääntämään sivuja tiiviiseen tahtiin eteenpäin. Jännitystä, romantiikkaa, elävää elämää, liikettä ajassa, erilaisia ihmiskohtaloita. Kirjan luettuani minulla oli tunne, että olin saanut tutustua mielenkiintoisiin,  uusiin ihmisiin ja uusiin paikkoihin; tätä kirjaa jäi ikävä. 

 *   *   *

Olemme viettämässä lomaviikkoa mökillä Kuohatti-järven rannalla. Nautin kiireettömyydestä, ajattomuuden tunteesta ja siitä, että saan olla halutessani irti kaikenlaisista koneista ja laitteista. Kirjan voima ja vahvuus piilee juuri siinä, että sen voit ottaa mukaasi miltei minne tahansa. Et tarvitse sähköjä, voit vapaasti valita missä asennossa tai missä paikassa kirjaa luet. Se onnistuu riippukeinussa, pyyhkeellä rantahiekalla, veneen keulassa…voit sulkea kirjan ja jatkaa sitä samasta kohdasta vaivattomasti heti kun siltä tuntuu. Kirjan sivujen tuntu, paperin tuoksu – kaikki tämä on osa lukevan ihmisen maailmaa. 

Minulle kirja on jälleen todistanut taikavoimansa. Luettavanani tällä mökkilomalla on neljä kirjaa ja kaikki ovat omalla tavallaan kutkuttavan kiinnostavia ja odotan innostuneena jokaisen niiden kertomaa tarinaa. Se on minun tapani rentoutua ja rauhoittua, irrottautua ajasta ja paikasta ja kokea uusia asioita. Kirjojen lukujärjestyksen valinta on vaikeaa, joten teen kuten lapsena palattuani kirjastosta laukku täynnä kirjoja: laitan ne riviin lattialle ja valitsen kirjojen lukujärjestyksen silmät suljettuina. 

Kate Morton: Kaukaiset hetket (2015, Bazar) Kirja ilmestyy 3.9.2015