Viime
yönä sisällissodan taistelut alkoivat toden teolla vyöryä. Lattialta kattoa
kohti kohoilevissa pinoissa olevat tietokirjat olivat päättäneet lopettaa
hiljaisen, arvokkaan olemisensa ja
järjestäytyä uudelleen. Vuoden 1918 tapahtumat, eri aikakausien presidentit,
vihapuheet, luonnon ihmeet ja totuuden jälkeiset sanat heräsivät yön hämärissä
taistelemaan paikastaan makuuhuoneemme seinustalla. Kenties ne kuvittelivat
vielä voivansa vaikuttaa päätökseen siitä, mitkä kirjat ovat mukana tämän
vuotisen Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kärkikahinoissa?
Pinotessani
kirjoja uudelleen jonkinlaiseen asetelmaan lattialle – toivoen, että tämä
yöllinen kirjojen kapina jäisi viimeiseksi – mietin itsekseni, että jokainen
näistä kurittomista kirjoista on ansainnut paikkansa näiden teosten joukossa.
Paikka on ansaittu siksi, että kirjan
kirjoittaminen on vaatinut kirjoittajaltaan perehtyneisyyttä, kiinnostusta,
tietämystä ja myöskin halun jakaa tietämänsä muiden kanssa. Halu jakaa tietoa
on ollut niin suuri, että se on johtanut kirjan kirjoittamiseen. Siksi nämä
kirjat – juuri nämä kirjat - muodostivat jyhkeän, tietokirjojen symbioottisen ryhmän makuuhuoneemme
nurkassa.
En
saanut enää unta. Tuijotin yön pimeydessä kohoavia kirjatorneja. Mietin kahta asiaa.
Toinen niistä oli hyvin konkreettinen: minne sijoittaisin nämä uudet, kotimme
valloittaneet kirjalapset? Toinen taas liittyi hyvän tietokirjan kriteereihin.
Mikä tekee tietokirjasta hyvän? Mikä saa
lukijan tarttumaan kirjaan ja vieläpä lukemaan sen loppuun asti, vaikka kirjan
nimi tai aihepiiri olisikin kaukana omista kiinnostuksen kohteista?
Olin
lukenut reippaasti yli kaksisataa tietokirjaa putkeen noin viiden ja puolen
kuukauden aikana. Voisin siis ajatella olevani jonkinlainen asiantuntija tämän kysymyksen suhteen. Pohdin. Onko hyvä tietokirja
paksu? Ohut? Onko siinä kuvia? Kovakantinen? Pehmytkantinen? Tajuntaa
räjäyttävää uutta tietoa sisältävä?
Suljin
silmäni ja palasin lukukokemuksiini, tunnustelin ja muistelin. Ajattelin; hyvä
tietokirja on kirja, josta välittyy kirjoittajansa innostus ja intohimo
käsiteltyyn aiheeseen. Se vie lukijan mukanaan ja saa ymmärtämään, miksi tämän
kirjan sisältämä tieto on kiinnostavaa ja tärkeää. Hyvän tietokirjan teksti
sykkii, koukuttaa ja vie mukanaan jännitysromaanin tavoin avaten ja avartaen
lukijan mieltä. Se saa oivaltamaan, mietiskelemään, piirtelemään omituisia
kuvioita paperien reunoihin ja herättää
myös pakonomaisen tarpeen hehkuttaa kirjan herättämiä oivalluksia kaikille muille ihmisille. Etenkin puolisolle,
joka yrittää sängyn toisella laidalla epätoivoisesti syventyä uusimpaan
Raid-romaaniin.
Valvoin
ja mietin haikeana, että huomenna olisi se päivä, jolloin julkistamme tämän
vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia –palkinnon ehdokaskirjat. Valitsijatiimimme
Johannan ja Tuomaksen kanssa käymämme antoisat, hauskat ja mielenkiintoiset keskustelut matkalla
suomalaisen tietokirjallisuuden ytimeen ovat piirtyneet ikiajoiksi mieleni
sopukoihin. Pitkä prosessi ja monivaiheinen luku-urakka on ohi ja on aika
luovuttaa kapula palkinnon saajan lopulliselle valitsijalle, elokuvaohjaaja
Virpi Suutarille. Aloin hiljalleen vaipua uneen sänkyämme reunustavien
tietokirjojen vartioidessani untani ja todistaen olemassa olollaan kirjojen,
lukemisen ja tiedon tärkeyttä.
