En halua samaistua Täydellisiin naisiin

Olen huolissani. Olen huolissani – en enempää enkä vähempää kuin ihmisestä ja ihmisen tuottamasta mediasta. Olen huolissani siksi, että en mitenkään pysty tunnistamaan  itseäni ja ajatusmaailmaani siitä ihmiskuvasta, jollaista media tällä hetkellä tajuntaani synnyttää. Olenko siis niin erilainen? Poikkeanko niin täysin tämän hetkisestä ihmisen prototyypistä? 

Inhoan tv:n aivottomia hömppäviihdeohjelmia. En voi käsittää BB-talon viehätystä. En halua samaistua Täydellisiin naisiin. En halua lukea sanomalehtiä netissä. Enkä sähkökirjoja. En kutsu Duudsoneita talooni. (Vaikkakin puoli vuotta jatkuneen remontin yhä ollessa kesken he eivät voisi siellä kovin suurta vahinkoa enää aiheuttakaan…) En ole kiinnostunut ihmisistä, jotka haluavat puida makuukamariongelmiaan julkisesti tv:ssä. Enkä missään nimessä ole kiinnostunut Jokioisista kotoisin olevan pariskunnan häävalmisteluista tai amerikkalaisen tanssitytön poikaystäväetsiskelyistä. En halua helppoa, valmiiksi pureskeltua ja naurettua toisten elämää. Haluan elää ja kokea itse. 

Media on kuitenkin minulle tärkeä asia. Luen Ylä-Karjalan ja Karjalaisen hyvin tarkasti kannesta kanteen. Lähialueen tapahtumat, paikalliset uutiset ja jutut paikallisista ihmisistä ovat lähellä sydäntäni. Haluan pitää sanomalehteä käsissäni, rapistella sitä ja leikata tärkeimmät jutut leikekirjaani. Kotimaisista tv-sarjoista tykkään Metsolat- ja Ruusun aika –tyyppisistä ohjelmista, joissa kuvataan ns. tavallisten ihmisten elämää ja joihin voin itsekin samaistua. Jostain syystä ne tuovat myös turvaa ja muistuttavat lapsuudesta. Ja brittidekkarit, tai huippumahtava kotimainen Raid – voisiko olla mieltä kiehtovampaa katsottavaa? Ne kun eivät päästä katsojaansa liian helpolla, vaan antavat töitä myös aivoille. Niissä on myös erittäin hyvät, rosoiset ja elämänmakuiset henkilöhahmot. Tykkään!

Kevyen pintamedian vastapainona on tietenkin kirja. Kirja ei myöskään päästä lukijaansa helpolla, vaan laittaa automaattisesti pääkopan harmaat solut ahkeroimaan. Lukeminen kehittää mielikuvitusta, opettaa, näyttää lukijalleen uusia maailmoja ja joskus jopa mullistaa koko elämän. Hyvä kirja jää tajuntaan loppuelämäksi. 

Onneksi pystyn siis valitsemaan ne asiat mediasta, joita haluan seurata ja jotka tuottavat mielihyvää. Vaikkakin täytyy todeta, että  oma taiteenlajinsa on vältellä joka nurkalla silmille iskeviä kissan kokoisia iltapäivälehtien lööppejä, jotka kirkuvat ERITTÄIN tärkeistä asioista. Kuten viiden vuoden takaisen miss suomen rintojen suurennusleikkauksesta. Suuren, kaiken paljastavan kuvan kera. Suoraan pikkulasten silmien korkeudella. Tätäkö me ihmiset todella, oikeasti haluamme? En minä ainakaan.

Blogivieraina Juho Lipponen ja Sara Hakanen

Minulla on ollut ilo saada avukseni kirjakauppaan kaksi vihmerää nuorta. Lipposen Juho on kuukauden mittaisella työharjoittelujaksolla...

 
...ja Hakasen Sara on tämän viikon ajan TET-jaksolla.

Pyysin heitä molempia kirjoittamaan ajatuksiaan kirjoista ja lukemisesta!

 

Lukukokemuksia                           Juho Lipponen

Innostus kirjoihin ja lehtiin on itselläni ollut jo pienestä pitäen. Ennen lukemaan oppimista selailusuosikkeja olivat muistaakseni Aku Ankat sekä Maaseudun Tulevaisuuden välissä tulleet konekuvastot. Luultavasti myönteinen vaikutus kiinnostukseeni lukemista kohtaan on ollut myös hetket, jolloin vanhemmat (käytännössä äiti) ehtivät lukea ääneen.

Muistaakseni ensimmäinen teksti, jonka luettuani älysin osaavani lukea, oli auton peräkärryn kyljessä sijainneet omistajan yhteystiedot. Tämän oivalluksen jälkeen yksittäisten aakkosten tankkaaminen koulussa olikin sitten kokolailla perseestä.

Tämän jälkeen on tullut tartuttua innolla niin tieto- kuin kaunokirjallisuuden teoksiin. En toki ole hylännyt Aku Ankkoja, Tex Willereitä , Fingerporia ja muitakaan sarjakuvia. Tietokirjallisuuden puolelta eniten kiinnostaa historia ja siitä kaikkein eniten sotahistoriaa käsittelevät teokset. Tunnustaudun myös jonkinasteiseksi elokuvafriikiksi, joten elokuvaa käsittelevät yleisteokset tulee kahlatttua läpi melko tarkasti.

Kaunokirjallisuuden alueelta mieltäni kiehtovat mm. kotimaiset Vares ja Raid -dekkarit sekä kotimainen sotakirjallisuus. Ulkomaalaisten kirjoittamista hengentuotteista parhaiten ovat mieleen jääneet Conn Igguldenin muhkeat kirjasarjat Julius Caesarista kertova Keisari sekä Mongolien valtakuntaan sijoittuva Valloittaja sarja, joista jälkimmäinen löytyy kokonaisuudessaan kirjahyllystäni.

Klassikoiksi luokitelluista teoksista ei ole kyllä tullut luettua toistaiseksi kuin Tuntematon Sotilas, Täällä Pohjantähden alla, sekä 7 Veljestä (Mauri Kunnaksen hulvattomana koira versiona tosin). Tähän kategoriaan laskisin vielä lisäksi H.P Lovercraftin kootut kauhunovellit.   

KIRJOISTA JA LUKEMISESTA       Sara Hakanen

Luen kirjoja vapaa-aikanani, kun minulla ei ole muutakaan tekemistä tai en saa inspiraatiota sarjakuviini. Kirjat, joita luen ovat usein aika paljon eläimiin painottuvia, koska olen ollut lapsesta lähtien hyvin eläinrakas. Kiinnostukseni kirjoihin alkoi vahvasti muutama vuosi sitten, kun kiinnostuin eräästä kissoista kertovasta kirjasarjasta nimeltä Warrior Cats. Näin paljon animaatioita ja kuvia netistä ja erään kerran kun kävin ystäväni ja äitini kanssa isossa kirpputori- tapahtumassa löysin ystäväni kanssa Soturi-kissojen ensimmäisen osan. Päästyäni kotiin aloin lukea kirjaa, luin sitä viikko tolkulla, heti kun aikaa riitti ja pikku hiljaa aloin kiinnostua taas tekemään sarjakuviani kirjan innoittamana. Aloin piirtämään sarjakuva 'sarjaa', joka pohjautui minun pisimpään tekemääni sarjakuvaan. Se oli tavallaan erikoissarja, joka kertoi eri näkökulman tarinasta ja vähän menneisyyttä kissa hahmoistani, jotka elivät susilaumojen ja ihmisten kaupunkien maailmassa.

Olen lukenut aina sellaisia kirjoja joista saisin edes vähän ispiraatiota kyseisiin sarjakuviini ja innostuisin suunnittelemaan vaikka lisää hahmoja niihin. Vain kaverini ovat saaneet luvan lukea sarjakuviani, koska en oikein viitsi näyttää niitä minua vanhemmille tai minua nuoremmille. Syynä siihen on, että tarinoissa on välillä niin sanottuja 'raakoja' kohtia ja tiedän, että osa ei pidä sellaisesta ollenkaan. Vaikka osaan minä piirtää niin sanottuja hellyyttäviä ja söpöjä kuviakin. Koulun  lukutunnilla luin kirjaa nimeltä Suden morsian, jossa nuori nainen muuttuu yöisin ihmissudeksi ja karkaa metsään muitten susien luokse, palaten aina aamuksi takaisin kotiinsa. Tämän innoittamana aloin piirtämään hahmoja, jotka pystyivät vaihtamaan itsensä toiseen muotoon; esim. kissa pystyi muuttumaan sudeksi aina kun halusi ja rotta pystyi vaihtamaan itsensä tiikerin muotoon kaulapantansa avulla.

Sukulaiseni sanovat aina, että minut näkee aina joko paperin ja kynän kanssa pöydän äärestä piirtämässä tai sitten, jos en piirrä niin olen lukemassa jostain. Olen näiden vuosien aikana huomannut, että kirjojen lukeminen auttaa minua keksimään aina uusia ideoita sarjakuviini ja auttaa minua kirjoittamaan kirjoitelmia ja kaikenlaista muuta. Vaikka minulla on ollut lapsena lievä lukihäiriö niin ei se minua ole estänyt lukemasta pitkiä ja paksuja kirjoja, kunhan ne ovat vain mielestäni riittävän kiinnostavia  Oikeastaan olen vain innokkaammin lukenut erilaisia kirjoja, kun ikää on tullut lisää. Kun olen lukenut englannin kielisiä kirjoja/sarjakuvia niin olen huomannut, että englannin kielen osaaminen on minun osaltani ainakin vahvistunut ja parantunut lukemisen myötä. Kuten tekstistä huomaa, olen niin sanottu 'Soturi-kissa fani', joka tykkää kirjoittamisesta, piirtämisestä ja kirjojen lukemisesta vapaa aikanaan.