En halua samaistua Täydellisiin naisiin

Olen huolissani. Olen huolissani – en enempää enkä vähempää kuin ihmisestä ja ihmisen tuottamasta mediasta. Olen huolissani siksi, että en mitenkään pysty tunnistamaan  itseäni ja ajatusmaailmaani siitä ihmiskuvasta, jollaista media tällä hetkellä tajuntaani synnyttää. Olenko siis niin erilainen? Poikkeanko niin täysin tämän hetkisestä ihmisen prototyypistä? 

Inhoan tv:n aivottomia hömppäviihdeohjelmia. En voi käsittää BB-talon viehätystä. En halua samaistua Täydellisiin naisiin. En halua lukea sanomalehtiä netissä. Enkä sähkökirjoja. En kutsu Duudsoneita talooni. (Vaikkakin puoli vuotta jatkuneen remontin yhä ollessa kesken he eivät voisi siellä kovin suurta vahinkoa enää aiheuttakaan…) En ole kiinnostunut ihmisistä, jotka haluavat puida makuukamariongelmiaan julkisesti tv:ssä. Enkä missään nimessä ole kiinnostunut Jokioisista kotoisin olevan pariskunnan häävalmisteluista tai amerikkalaisen tanssitytön poikaystäväetsiskelyistä. En halua helppoa, valmiiksi pureskeltua ja naurettua toisten elämää. Haluan elää ja kokea itse. 

Media on kuitenkin minulle tärkeä asia. Luen Ylä-Karjalan ja Karjalaisen hyvin tarkasti kannesta kanteen. Lähialueen tapahtumat, paikalliset uutiset ja jutut paikallisista ihmisistä ovat lähellä sydäntäni. Haluan pitää sanomalehteä käsissäni, rapistella sitä ja leikata tärkeimmät jutut leikekirjaani. Kotimaisista tv-sarjoista tykkään Metsolat- ja Ruusun aika –tyyppisistä ohjelmista, joissa kuvataan ns. tavallisten ihmisten elämää ja joihin voin itsekin samaistua. Jostain syystä ne tuovat myös turvaa ja muistuttavat lapsuudesta. Ja brittidekkarit, tai huippumahtava kotimainen Raid – voisiko olla mieltä kiehtovampaa katsottavaa? Ne kun eivät päästä katsojaansa liian helpolla, vaan antavat töitä myös aivoille. Niissä on myös erittäin hyvät, rosoiset ja elämänmakuiset henkilöhahmot. Tykkään!

Kevyen pintamedian vastapainona on tietenkin kirja. Kirja ei myöskään päästä lukijaansa helpolla, vaan laittaa automaattisesti pääkopan harmaat solut ahkeroimaan. Lukeminen kehittää mielikuvitusta, opettaa, näyttää lukijalleen uusia maailmoja ja joskus jopa mullistaa koko elämän. Hyvä kirja jää tajuntaan loppuelämäksi. 

Onneksi pystyn siis valitsemaan ne asiat mediasta, joita haluan seurata ja jotka tuottavat mielihyvää. Vaikkakin täytyy todeta, että  oma taiteenlajinsa on vältellä joka nurkalla silmille iskeviä kissan kokoisia iltapäivälehtien lööppejä, jotka kirkuvat ERITTÄIN tärkeistä asioista. Kuten viiden vuoden takaisen miss suomen rintojen suurennusleikkauksesta. Suuren, kaiken paljastavan kuvan kera. Suoraan pikkulasten silmien korkeudella. Tätäkö me ihmiset todella, oikeasti haluamme? En minä ainakaan.