sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kurittomat tietokirjat


Viime yönä sisällissodan taistelut alkoivat toden teolla vyöryä. Lattialta kattoa kohti kohoilevissa pinoissa olevat tietokirjat olivat päättäneet lopettaa hiljaisen, arvokkaan olemisensa  ja järjestäytyä uudelleen. Vuoden 1918 tapahtumat, eri aikakausien presidentit, vihapuheet, luonnon ihmeet ja totuuden jälkeiset sanat heräsivät yön hämärissä taistelemaan paikastaan makuuhuoneemme seinustalla. Kenties ne kuvittelivat vielä voivansa vaikuttaa päätökseen siitä, mitkä kirjat ovat mukana tämän vuotisen Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kärkikahinoissa?


Pinotessani kirjoja uudelleen jonkinlaiseen asetelmaan lattialle – toivoen, että tämä yöllinen kirjojen kapina jäisi viimeiseksi – mietin itsekseni, että jokainen näistä kurittomista kirjoista on ansainnut paikkansa näiden teosten joukossa. Paikka on ansaittu siksi, että  kirjan kirjoittaminen on vaatinut kirjoittajaltaan perehtyneisyyttä, kiinnostusta, tietämystä ja myöskin halun jakaa tietämänsä muiden kanssa. Halu jakaa tietoa on ollut niin suuri, että se on johtanut kirjan kirjoittamiseen. Siksi nämä kirjat – juuri nämä kirjat - muodostivat jyhkeän,  tietokirjojen symbioottisen ryhmän makuuhuoneemme nurkassa.

En saanut enää unta. Tuijotin yön pimeydessä kohoavia kirjatorneja. Mietin kahta asiaa. Toinen niistä oli hyvin konkreettinen: minne sijoittaisin nämä uudet, kotimme valloittaneet kirjalapset? Toinen taas liittyi hyvän tietokirjan kriteereihin. Mikä tekee tietokirjasta hyvän?  Mikä saa lukijan tarttumaan kirjaan ja vieläpä lukemaan sen loppuun asti, vaikka kirjan nimi tai aihepiiri olisikin kaukana omista kiinnostuksen kohteista?

Olin lukenut reippaasti yli kaksisataa tietokirjaa putkeen noin viiden ja puolen kuukauden aikana. Voisin siis ajatella olevani jonkinlainen asiantuntija tämän  kysymyksen suhteen. Pohdin. Onko hyvä tietokirja paksu? Ohut? Onko siinä kuvia? Kovakantinen? Pehmytkantinen? Tajuntaa räjäyttävää uutta tietoa sisältävä?

Suljin silmäni ja palasin lukukokemuksiini, tunnustelin ja muistelin. Ajattelin; hyvä tietokirja on kirja, josta välittyy kirjoittajansa innostus ja intohimo käsiteltyyn aiheeseen. Se vie lukijan mukanaan ja saa ymmärtämään, miksi tämän kirjan sisältämä tieto on kiinnostavaa ja tärkeää. Hyvän tietokirjan teksti sykkii, koukuttaa ja vie mukanaan jännitysromaanin tavoin avaten ja avartaen lukijan mieltä. Se saa oivaltamaan, mietiskelemään, piirtelemään omituisia kuvioita paperien reunoihin ja  herättää myös pakonomaisen tarpeen hehkuttaa kirjan herättämiä oivalluksia  kaikille muille ihmisille. Etenkin puolisolle, joka yrittää sängyn toisella laidalla epätoivoisesti syventyä uusimpaan Raid-romaaniin.

Valvoin ja mietin haikeana, että huomenna olisi se päivä, jolloin julkistamme tämän vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia –palkinnon ehdokaskirjat. Valitsijatiimimme Johannan ja Tuomaksen kanssa käymämme antoisat, hauskat ja  mielenkiintoiset keskustelut matkalla suomalaisen tietokirjallisuuden ytimeen ovat piirtyneet ikiajoiksi mieleni sopukoihin. Pitkä prosessi ja monivaiheinen luku-urakka on ohi ja on aika luovuttaa kapula palkinnon saajan lopulliselle valitsijalle, elokuvaohjaaja Virpi Suutarille. Aloin hiljalleen vaipua uneen sänkyämme reunustavien tietokirjojen vartioidessani untani ja todistaen olemassa olollaan kirjojen, lukemisen ja tiedon tärkeyttä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti