tiistai 28. kesäkuuta 2016

Yrittäjän tsekkilista




Oman yritykseni perustamisesta on kulunut pian kolme vuotta. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Moni on kysynyt minulta, olenko katunut yrittäjäksi ryhtymistäni. Voin vastata täydestä sydämestäni, että en hetkeäkään. Omassa yrityksessä olen päässyt asettamaan oman osaamiseni sen äärirajoille ja olen joutunut – joudun – kehittymään joka päivä. Toistuvien rutiinien vastapainoksi saan käyttää mielin määrin luovuuttani: suunnitella näyteikkunoita ja esillepanoja, ideoida tapahtumapäiviä ja kutsua kirjailijavieraita, työskennellä mielenkiintoisten ja erilaisten yritysasiakkaiden parissa, verkostoitua, kouluttautua, kehittää markkinointia, asettaa liiketaloudellisia tavoitteita…Yrittäjän on aina oltava valmiina oppimaan uutta!

Yrittäjyys tarjoaa vapautta, mutta edellyttää suurta vastuuntuntoa. On pystyttävä kontrolloimaan omaa toimintaansa ja osattava tarkastella sitä myös kriittisin silmin. Yritystä – olkoon se pieni tai suuri – on myös johdettava määrätietoisella otteella. Sanoisin, että ilman selkeitä tavoitteita yritystoiminnan kehittäminen on miltei mahdotonta. Heti, kun olen asettanut itselleni tavoitteen, hommat tuntuvat asettuvan paremmin uomiinsa. Tavoitteen kautta toimintaa on helpompi seurata ja analysoida ja tehdä saavutettujen tulosten perusteella muutoksia. Luvut tuovat seurantaan konkretiaa. Kun faktat ovat tiedossa, niiden avulla voit myös tehdä suunnitelmia ja mitata yrityksen toiminnassa tapahtuvia muutoksia. 

Taloushallinnon asiakkaideni kanssa palaamme usein kertaamaan yritystoiminnan perusasioita. Moni yrittäjä kaipaa yhteistyökumppania, jonka kanssa voi keskustella yrityksen tilanteesta ja laatia vaikkapa budjetin yhdessä. Yksinkertainen tsekkilista auttaa tarkistamaan, ovatko yritystoiminnan perusteet kunnossa ja onko esimerkiksi taloushallinto järkevällä tavalla järjestetty. Tässä yksi esimerkki tsekkilistasta, jota käytän omien kirjanpito- ja taloushallintoasiakkaideni kanssa:

1.        Laaditko vuosittain jonkinlaisen budjetin ja suunnitelman toiminnallesi? Budjetti auttaa sinua miettimään, mihin asioihin yritystoiminnassasi haluat panostaa ja mihin resurssit riittävät. Budjetista tulee mielenkiintoinen työkalu, kun sen rinnalle alkaa kertyä vertailutietoa toimintakuukausilta. Olitko arvoinut mainoskulujen euromäärän oikein? Oletko budjetoinut riittävästi varoja huoltoon ja ylläpitoon? Onko katteet budjetoitu oikein? Tiedätkö, oletko hinnoitellut tuotteesi ja palvelusi oikein?
2.     Tallennatko kuitit ja laskut mappiin aikajärjestykseen sitä mukaa, kun niitä tulee maksuun? Tämä helpottaa olennaisesti kirjanpitoaineiston muodostumista ja säästää sinulta harmaita hiuksia, kun sinun ei tarvitse etsiskellä kadonneita kuitteja auton lattialta tai käsilaukun pohjalta. Opettele järjestelmälliseksi tässä asiassa – huomaat iloisen ilmeen kirjanpitäjäsi kasvoilla, kun viet siististi järjestetyn mapin hänelle kirjanpitoa varten. (Entisen tuskaisen hymyn asemasta ”voi ei, taas kuitit kenkälaatikossa”)

3.        Saatko kirjanpidon raporteista sitä tietoa, mitä SINÄ tarvitset yrityksesi toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen? Tuottaako tilitoimistosi kilometrin mittaisen lakanan, joka ei kerro sinulle yhtään mitään, vai saatko juuri sinun tarpeitasi varten muokatun yksilöllisen raportin, jossa on ne tiedot mitä sinä tarvitset. Selkeällä suomen kielellä ja SINUN termeilläsi? Ja vaikkapa pinkiksi maalattuina, jos se sattuu olemaan lempivärisi. Pyydä ja vaadi sellaisia raportteja, jotka on tehty sinulle. Ja pyydä, että kirjanpitäjäsi käy ne läpi kanssasi. Huomaat, että kirjanpitoraporttikin voi olla iloinen asia!

Kirjanpito ja taloushallinto ovat asioita, jotka ovat työkaluja yritystoiminnan kehittämiselle. Niiden kautta tuotetaan myös lukuja ja euromääriä verotuksen eri osa-alueille, mutta ne ovat normaalin kirjanpidon ohessa syntyviä asioita. Pääasia on tiedon tuottaminen yrittäjälle itselleen!
 
Itse seuraan myynnin ja toiminnan kehittymistä tarkasti kuukausittain ja lyhyemmälläkin periodilla ja myöskin Juho – työntekijäni – tietää kuukausittaiset tavoitteemme. En osaisi enää edes toimia ilman budjettia ja toiminnan tarkastelua sen kautta. Se on oikeasti mielenkiintoista!

p.s. Jos tämä kaikki kuulostaa sinusta kummalliselta niin kerron mielelläni, miten sinäkin kiinnostut niin paljon kirjanpidon raporteista, että niistä tulee suorastaan koukuttavaa luettavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti