Kirjani ja hyllyni

Sunnuntaiaamun ehdoton kohokohta on saada lukea Karjalainen kaikessa rauhassa aamukahvia siemaillen. Sunnuntain lehdessä on yleensä paljon kulttuuriuutisia ja laajoja juttukokonaisuuksia, joihin on mukava syventyä kunnolla. 

Tänä aamuna en ehtinyt etusivua pidemmälle, kun pulssini alkoi kiihtyä alta aikayksikön. Julkisuudessa paljon esillä oleva sisutussuunnittelija Teuvo Loman kun loihe lausuman, että ihmiset eivät tänä päivänä halua koteihinsa kirjahyllyjä eikä niitä siis näin ollen tarvita. Sisäsivulla hän vielä täsmentää, että kirjahylly tekee asunnosta ”tunkkaisen näköisen”. Katselen lehden kuvaa asuntomessuilla esillä olevasta talosta. Se on hieno, tyylikäs, vaalea ja avara. Siisti. Kliininen. Asunto. 

Vilkaisen ympärilleni. Kirjahylly olohuoneessa – on yhä paikoillaan. Erillinen hylly kirjoja varten keittiön puolella – kyllä löytyy. Oma avohyllynsä ns. maailmanparannuskirjoille olohuoneen toisella seinustalla – aivan. Ja lukuisat kirjapinot siellä täällä ympäri kotiamme: sohvan käsinojalla, yöpöydillä, tietokonepöydän nurkalla ja – aivan niin – vessassa. 

 

Hmm. Herää tietenkin kysymys, jos kodeissa ei ole enää kirjahyllyjä, niin missä ja miten kirjat sitten säilytetään? Vai onko arvon sisustussuunnittelijan kommenttiin kätketty ajatus siitä, että ihmiset eivät muka enää lue kirjoja? Ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Samaisessa tämän päivän Karjalaisessa on esittely kirjasta nimeltä Tunteilla on tilansa, kirjoituksia kodeista. (Pia Ingström). Kirjan kirjoittaja on perehtynyt suomalaisiin koteihin ja siihen, mikä tekee asunnosta kodin, miten ihminen kotoutuu. Hän toteaa, että koti ei ole vain sisustamista, kaunistamista ja siivoamista. Kodikkuutta on nimenomaan se maalaamista odottava, kulunut ovenkarmi (ikuisuusprojekti), epämääräinen vaatekasa lattialla, yhteiset hetket ruokapöydän äärellä. Koti on paikka, jossa ihminen saa olla oma itsensä ja tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä. Ja kenties kodikkuutta ovat juuri ne kirjahyllyt, joiden hyllyiltä löytyy vuosien saatossa hankittuja opuksia. Kuluneita, uudempia, selattuja, puhkiluettuja¸ alleviivattuja, rakkaita omia kirjoja. 

Tajusin tänä aamuna hyllyjämme ja kirjapinojamme katsellessani, että siellä täällä lojuvista kirjoista voi päätellä aika paljon siitä, millainen perhe kodissa asustaa. Sohvan käsinojalla lojuu mehiläishoito-opas, olkkarin pöydällä oleva puutarhakirja on auki päärynäpuun istuttamisen kohdalta, yöpöydällä on vielä Maikki Harjanteen Minttu-kirja pikku Jasperin vierailun jäljiltä ja muutama Aku Ankka löytyy eri puolilta kotia.

On varmasti totta, että kaikki eivät lue kirjoja eivätkä näin ollen tarvitse kirjahyllyjäkään. Mutta se, että asia yleistetään koskemaan kaikkia ihmisiä, on mielestäni suurta propagandaa. Kauan eläköön kirjat ja kirjahyllyt, nuo kotiemme lämpöiset sydämet!